Erämaan Viimeinen


Nukkuu korpi, ja nyt, aatoksissain minä matkaa teen
Yli metsien, uinuvan veen
Kuutar taivaan yön valaisee
Maalaa maiseman, pohjoisen siimeksen

Unta onko tää,
Vai kuolema jossa palata sinne saan missä
hiillos jo luovuttaa lumen alla
Kun astun maailmaan, erämaan aikaan

Ensilumi satoi kahdesti
Maalasi sieluni taulun

Tää jylhä kauneus ja ääretön yksinäisyys
Lapsuuteni metsän, taivaan
Kaikuu se haikeus halki tän matkan
Aamun tullen yö tarinansa kertoo
Jylhä on kauneus ja ääretön yksinäisyyteni
Sitä henkeensä halajaa
Kehtoni hauta, hautani paikka
Erämaan viimeinen on

Minne katosivat muut
Suon noidat, neidontornit
Ja varjoissa havisevat puut
Kielon istutin ikihankeen
Ja hiljaisuuden tultua luotin tulevaan

Ensilumi satoi kahdesti
Maalasi sieluni taulun

Tää jylhä kauneus ja ääretön yksinäisyys
Lapsuuteni metsän, taivaan
Kaikuu se haikeus halki tän matkan
Aamun tullen yö tarinansa kertoo
Jylhä on kauneus ja ääretön yksinäisyyteni
Sitä henkeensä halajaa
Kehtoni hauta, hautani paikka
Erämaan viimeinen on

1 Comentários:

  Bruno Fehr

sexta-feira, novembro 06, 2009 6:58:00 da manhã

O Último Deserto

A selva dorme e eu viajo nos meus sonhos sobre as florestas e a água adormecida.
Senhora Lua ilumina e o céu pinta o mundo em tons de norte.

Isso é um sonho? Ou morte onde quero voltar ao lugar onde as brasas perdem a esperança sob a neve enquanto eu dou um passo mundo adentro, a hora da selva.

A primeira neve caiu duas vezes pintando o quadro de minha alma.

Esta atrevida beleza e infinita solidão da minha floresta e do meu céu de infância. Aquela beleza ecoa por essa jornada enquanto a alvorada amanhece. A noite conta sua história.
Atrevida é a beleza e minha infinita solidão. É isso que o homem deseja para sua alma, o túmulo do meu berço, o lugar do meu túmulo é o último na selva.

Aonde foram os outros?
Bruxas do pântano e torres da donzela e as coníferas nas sombras. Plantei um lírio do vale em Eversnow, e quando o silêncio chegou, eu dependia do futuro.

Primeira neve caiu duas vezes
pintando o quadro de minha alma

Esta atrevida beleza e infinita solidão da minha floresta e do meu céu de infância. Aquela beleza ecoa por essa jornada enquanto a alvorada amanhece. A noite conta sua história. Atrevida é a beleza e minha infinita solidão. É isso que o homem deseja para sua alma, o túmulo do meu berço, o lugar do meu túmulo é o último na selva